lauantai 29. syyskuuta 2012

ei jalat maassa silmät kiinni vahinkoja satu

Päätin nyt julkasta tän mun yhen kappaleen (laulu sulle vaikkei tyhjiössä ääntä olekkaan lortto) vaikka sain siitä karuhkoa palautetta siltä ainoolta henkilöltä, jolta ei pitäisi karuhkoa palautetta tulla (katson sua julmalla silmällä äiti). Syy tähän on tietenkin koeviikon keskelle osuvan viikonlopun tekotaiteellinen itsesäälissä vellominen. Pitkän matikan kutoskurssin kirjan istuu sylissä varsin toimetonna, Tom Waits laulaa särkyneestä sydämestään taustalla ja talo narisee tyhjyyttään. En oo ihan varma että olisko parempaa saumaa itsensä toteuttamiselle olemassa.

Koeviikosta on nyt 2/6 suoritettu (nimenomaan suoritettu, en aio antaa mun ysin keskiarvon tippua kymmenystäkään), ja odotan innolla tota loppurykäistäkin. Oon aina sillee salasesti nauttinu pienestä loppuunpalamisen poikasesta, joka häämöttää nurkan takana epätoivon puukon ja väsymyksen tyynyliinan kanssa odottamassa, että se saa sujauttaa sen tyynyliinan sun päähäs, puukon vatsaas ja sit heittää sut sellasen tosi hämysen ahdistuksen pakettiauton peräkonttiin.

Tai varsinaisesti en nauti tosta brutaalista kidnappaussessiosta, mun lemppari on se kun mun kommandokaverit ja poliisiperheenjäsenet tulee ja vetää lynkkyy kaikkii pahiksii ja sit selviin kaikesta ihan vaa muutamilla kehnoilla yöunilla ja kahella kilolla karkkia.

Oke joo tota toi analogi läks vähä lapasesta mut painetaa se villasella jookos?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti