Andrew Bird - A Nervous Tic Motion Of The Head To The Left
Vuoden ekan kouluviikon pituuden johdosta olen päätynyt siihen tulokseen, että kahden päivän kouluviikko on yhtä täydellinen keksintö kuin hajutiivit suolakurkkupurkit.
Ei siinä mitään, mä oon suolakurkkujen ystävä mutta siitä hajusta en pahemmin välitä.
Oon tehnyt mun vapaa-ajallani kaikkea fiksua kuten opetellut esittämään laatubiisejä kitaralla itteäni säestäen.
Kyseinen laatubiisi pelasti mut lähestulkoon väistämättömältä mielentervetden rappeutumiselta! Mulla soi nimittäin viime vuoden huhtikuun lopusta tän viikon tiistaihin asti ABBAn Dancing Queen päässä. Ei tietenkään nonstoppina, vähän väliä soi jotain muutakin (yhessäkin vaiheessa itkin melkein ilosta kun Europen Final Countdown soi päässä, en oo ikinä aikasemmin ollu niin matalalla elämässä. Se oli niinkun eräänlainen Mariaanien hauta mun henkilökohtaisessa historiassani), mutta se oli sellanen päätoiminen korvamato.
Ette arvaa kuinka hyvältä on tuntunu nää kolme päivää kun se ei oo enää häirinny mun ajattelua.
Tai siis sitä aivotoimintaa joka toimii mun ajattelun vastineena.
Tämmönen kyltti löytyy kun käännytään meidän kortteliin yheltä isolta päätieltä. Tosi lapsellista, ei täällä ees ole spurguja.
Asiasta hulavanteisiin: mun äiti kertoi tänään ratkaisunsa "jos kaveriansa löis ja se muuttuis huussinoveks"-pulmaan.
Äiskä sanoi että se luonnollisesti kehystyttäisi huussinovikaverinsa ja laittais sen seinällensä olohuoneeseen. Sitten se vois kutsua kaikki kaverinsa ja kyläläiset ihailemaan uutta nykytaiteen taidonnäytettä meiän olggariin.
Oke joo tähän asti tosi järkevää, mutta mä heitin sitten haasteen ilmoille ja kerroin että ne kyläläiset pitäis tällasta kylähullua mielipuolta noita-akkana ja sit ne polttais tän tapauksen roviolla.
Tähän äiti sanoi että universumin tasapaino olisi taas palautettu, sillä huussiovikaveri olisi kokenut henkilökohtaisen oikeuden käyvän toteen, ja sit se eläisi huussinovielämänsä onnellisena loppuun saakka.
Touché, äiti. Touché.
Meillä oli vielä tänään porukoitten kanssa suunnitelmissa kattoa BBC:n Sherlockin uusin jakso mut musta tuntuu et ne ei jaksa enää, siunatut seniilit. En mä esimerkiks oottanutkaan sitä tai mitään vaikka en myöskään ole esimerkiksi nähnyt sitä jo kerran tai kahdesti.
Ja mä oon äärettömän pahoillani nimettömille tahoille (siis sulle Anna) mutta mun oli pakko laittaa tää vasarahainaamaäijä ny tänneki iha vaa sun kiusaksex.
Oho lauloin äsken taas tota biisiä mitä oon popittanu koko päivän ku mikäki madonna ja nyt mun ainut-koskaan-aikaisemmin-putoamaton-julisteeni putosi seinältä! Merkki korkeammalta voimalta??!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti