Olin viikonloppuna Harzimbungaan kanssa ihan villihevonen, perjantaina katottiin stand-upia. Dylan Moranin live-DVD "What It Is", ja Stephen Merchantin "Hello Ladies."
En voi sanoa muuta kun että kidutin uutukaista pakistanilaismattoani putoamalla sen päälle sohvalta nauraessani, ja sit vielä menin ja itkin vähän naurunkyyneleitä tuon raukan päälle.
Se on nyt pahoinpidelty yksilö. AAH! BLACKOUT!
Lauantaina juhlittiin ison H:n ja sen kaksossiskon kanssa niitten 17-vuodissyndäreitä ja sekin oli hauskaa. Onnee viel vaan.
Sunnuntaina oli tarkoitus opiskella koska koeviikko alkaa keskiviikkona, mutta kävi sitten ikään kuin niin että saatoin kenties istua kello 10:15 koneen ääreen kahvikupin kanssa ja avata Steamin.
Seuraavan kerran havahduin todellisuuteen joskus about tasan 23:46 kun olin saanut Half-Life kakkosen pelattua loppuun ja episode ykkösen alotettua.
Se siitä maantiedosta! Mutta sain kyllä itseni vakuutettua siitä, että joku päivä sorkkaraudankäyttötaito pelastaa mut hengenvaarasta paljon eeppisemmin kun maapallon eri maannoslajit. No mut hei Toivossa on hyvä elää niiku se riivaajasielukin sanoi. He he he.
Mun vahvarin ja subbarin valot on piilonörttejä. Ne tulee esiin vaan pimeellä. He he he.
Nytkin olisi ehkä pitänyt opiskella, mut tajusin että mulla on sekä naama että kamera ja loput voittekin deduktoida eeppisesti.
Siis hei pliis sehän on ihan ilmiselvää. Tää on muuten eka kerta kun nään mun pätemisilmeeni, ja pakko myöntää että rupee kyllä itteäkin vähän ärsyttämään. Olisin hyvä maalitaulu jossain ampumaradalla, napakymppien määrä nousis noin sadallaneljällä prosentilla.
Tää on mun ambivalentti ilme. Tasapanoilen Gioacchino Rossinin tahtiin trapetsitaiteilevan kamelin ja bosnia-hertsegovinalaisen androgyynin miesmallin ostamisen välillä. Oon kuitenkin sen verran pitkään tuntenu itteni, että uskon päätyväni siihen että panikoin, luovutan ja meen ostamaan kalapuikkoja ja vaniljakastiketta. Sitten katon koko illan Taistelutovereita ja itken kalapuikkolautaseni kanssa sitä että taisin just missata elämäni tilaisuuden. Olisin niin halunnut sen kamelin.
Ettiiköhän kukaan indie-elokuvien tekijä herkän sympaattista näyttelijärtä maanisen keijutyttöyden sävyttämään läpimurtorooliin? Koska mulla on tällai oikeen hyvä haikailuilme valmiina tositoimia varten.
Jos ei löydy sitä indie-elokuvatuottajaa nii mulle kelpais kans antagonistin rooli seuraavassa Alvin ja pikkuoravat -leffassa. Tai jossain vastaavassa, jossa voin esittää mielenterveyshäiriöistä jyrsijää. Pussieläimenkin esittäminen vois olla tosi valaiseva kokemus.
Oon vähän niinkun peura ajovaloissa. Fiktiivinen lukioilaispeura karun todellisuuden puskurivalaistuksessa. Huonosti käsikirjoitettu fiktiivinen lukiolaissorkkaeläin 140 kilometrin tuntivauhtia kulkevan 25-tonnisen todellisuusrekan puskurivalaistuksessa.
Tän ajan olis tosiaankin voinu käyttää johonkin rakentavaankin.
PÄTEMISILME!
VastaaPoistahuhhuh ku oot kaunis