i'm a little bit scared of what comes after

Tää näyttää nyt hämmentävästi sellaselta "mun vuoteni kuvissa", muttei oo sellanen. Varautukaa siihen myöhemmin.

Tää on sellanen "rakkaus voittaa" -postaus koska nii se tekee, ikävä kyllä, onneksi ja turmioksi. Rakkaus on vahvistavaa, ylläpitävää, kaiken valtavaa ja kuten jo aiemmin mainitsin, voittavaa. Rakkauden laatu ja olemus mitä me ihmisinä saadaan vastaan määrittää tosi paljon sitä mitä me ollaan.

Mun vuoden teema on ollut muutos. En sano että muutos parempaan tai huonompaan, ihan vaan että muutos. Rakkauden ansiosta mulla on ollut paljon tukijoukkoja jotka on auttaneet mua tän muutoksen kanssa, saamaan sen aikaan ja ylläpitämään sen positiivisia vaikutuksia. Kamppailen kuitenkin n. keskimäärin joka päivä kaiken muun muassa muutoksen sivuvaikutusten kanssa.

En oo ihan viel sinut mut kyl tää tästä.

Olin huonoimmillani alkukeväästä, mutta en halua levitellä niitä kuvia täällä yhdistettynä mun naamaan koska a) ne ei tee hyvää mulle b) ne ei tekis hyvää kellekään muullekaan. Tältä mä näytin kesällä, muutos on jo ihan a-ok.

Iho ja rintakehä viel kuitenki henkisesti pahoinpideltyjä.

Kesä oli ehkä oleellisin askel muutoksessa. Aikaa, jonka sai käyttää just niin produktiivisesti ku itte halus.

Mulle tärkeintä tähän mennessä on ollut tuki, on se sit ollu sitä et katotaan huonoja leffoja yhessä tai jutellaan paljon meitä isommista asioista kuten universumista tai integroinnista, väli- tai pikkutunneilla.

_{Tosiaa mitää näistä kuvista ei oo muokattu muutaku väreiltää.}

Muutos ei oo todellakaan vielä valmis, mutta eka kuva ja tää? Jokin on paremmin.

Kuulin veljeltä joskus ennen muutosta: "älä luota peiliin. Peilit ei valehtele, mutta siinä heijastuksen välillä sä ehit valehella. Kato ittees valokuvista".

Mut on siunattu rakkaudella.