lauantai 4. elokuuta 2012

feeling left out of our little rendezvous

Looptroop Rockers - On Repeat

Kesäfiiliksellä on potentiaalia latistua koulunalkujen lähestyessä uhkaavasti. Asiaa auttaa huomattavasti Ilmarisen temppuilut ilahduttavan sään kanssa ja mun tänhetkinen motivaationpuutteni tuotteliaaseen olemassaoloon. Mun siskon mies tokaisi eilen mut nähdessään että "Ei kukaan saa näyttää noin masentuneelta kesälomalla".

Olin sen luona laskemassa vektoreita koska reputin sen kurssin ja mulla on heti koulujen alettua uusinta josta ois ikäänkuin päästävä läpi yhen pikkuriikkisen pitkän matikan etenemisesteen takia.

Koita siinä sitten näyttää iloselta.
Iloa tähän lorttoiluun on tuonut kavereitten kanssa hengailu. Yhtenä päivänä aurinkoki paisto (oli jopa yli 15 astetta lämmintä!!1) ja tehtiin eeppinen retki jumalan selän taakke. Vaikka mun kaverit ei noudatakaan liikennesääntöjä niin käyttäkäähän te jooko kypäriä. Niin mä ainakin teen, koska se suojelee mun päätä. Tää on paras pää mikä mulla on ikinä ollut.
Jumalan selän takana on ihan nättiä. En ees muista tän paikan nimee mut siel oli tollai liaanisysteemi ja jouduttiin voimistelee ihan olympiatyylillä et päästiin pitämään hauskaa sillä. Totaalisesti sen arvosta.
Geronimo ja sitä rataa. En ollu ihan yhtä innoissani siitä miten muut oli niin innoissaan sitä että ne yllytti mut menemään tolla. Menin kyllä sitten toisenkin kerran ihan vaan varmistaakseni et se oli ekallakin kerralla niin kamalaa.
Oli se.
Vietettiin joku pimein ilta mökissä Harrisonin kaa. Siel oli seinäl kuvii pariskunnist vuodelt 1920 ja ne kaikki oli sen näkösii et ne halus murhata sen valokuvaajan.
Haluun et tästä tulee seuraava juttu lankuttamisen tilalle. Vähän extriimimpää.

Täs pari iltaa sitten kävin isoveikan luona ja se on oikeesti tosielämän sankari. Olin yksin kotona hoitamassa kissoja ku vanhemmat oli viettämässä yötä mökillä.
Veikka sitte päätti, et oli paras idea aluks pelata Amnesiaa, sitten laittaa mut kattomaan Silent Hill ja sit viel sen jälkeen pelata vähän The Walking Deadia. Voin sanoo et sen jälkeen kakskyt yli kakstoista sumuisen Lahden läpi pyöräily tyhjään, pimeeseen kotiin tuntu lievästi epämielyttävänä fiiliksenä vatsanpohjassa.

En nukkunu sinä yönä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti