tiistai 8. heinäkuuta 2014

just for kicks all by myself

Koitan uskotella vanhemmille, että väkivaltaset tv-sarjat on parempia psyykkeelle kun manipuloiva teinidraama. Mua pelottaa kaikkivoivat alfanartut jotka kykenee tuhoamaan ihmiselämiä yhellä tekstiviestillä. Mustekalaihmissusimurhaajia on oikeessa elämässä niin paljon vähemmän, että niitten fiktiivisyys on tosi helposti ymmärrettävissä.

Pohdin kans et mitä mun pitäis tehdä. Koitin maalata mut se ei tainu olla mun juttu. Kirjotin muutaman erinomasen romaaninalun mut musta tuntuu et neljä sivua ei oikeen riitä mihinkään. 
Nyt oon sitten kävelly kaupungilla. 
Joku päivä nään ihmeen ja meen sen mukana.
Tai kaikki päivät on samanlaisia ja meen sen mukana.

Oltii viikonloppuna saaressa ja se oli hauskaa. Perhe on vähän outo mut normaali vois olla loukkaus. Ne on vähän siistiytyny vanhetessaa. Paitsi sisko. Sillon aina sokka irti.
 "Ja kasvissyöjät vaa vihaa kasveja ja siks ne ei voi syödä lihaa koska se ois pois kasvien syömisestä"
 Oon myyny sieluni koirille. Nimenomaan Tiian koirille Danille ja Lunalle. Haluun vaa onnea ja aitoutta ympärilleni ja tää on ainut tapa, oon tullu siihen tuloksee. Kattokaa niitä. Mun sydän.
 Kaks vastaa yks -paini on ok. Me voitettii. Tästä oli kuvasarja mut se oli iha törkee. Hävytön. Iha liian aito sanoisinko.
 Ei apua Leija. Joku päivä huomaan tyylii itteki olevani koira. Nii syvä yhteys mulla on kaikkii niihin komplekseihin malleihin mitä ne harjottaa niitten elämässä. Nuoleminen. Tuhiseminen. Jolkotus.
Jehudiel on laivakoira.
"Et kuvannu sitä mä niistin"

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti